LASTEN TAVALLISIMMAT IHOTAUDIT

Atopia ja atooppinen ihottuma

Atopia on periytyvä ominaisuus. Atooppiset sairaudet ovat lasten tavallisimpia pitkäaikaissairauksia. Atopialla tarkoitetaan perittyä herkkyyttä ja taipumusta muodostaa tietyn vasta-aineluokan (immunoglobuliini-E) allergiavasta-aineita. Vasta-aineita muodostuu ympäristön sinänsä harmittomia valkuaisaineita kohtaan (ruoka-ainevalkuaiset, siitepölyt, eläinpöly ym). Atopia voi ilmetä esimerkiksi ihottumana, nuhaoireina tai astmana. Ihosairauksista atooppinen ihottuma on lasten tavallisin pitkäaikainen ihosairaus. Atopiataipumukseen ei kuitenkaan välttämättä liity ihottumaa. Jos atooppisuus ilmenee ihottumaoirein, taustalla ei välttämättä ole allergiaa, mutta on myös mahdollista, että allergia on atooppisen ihottuman pahentava tekijä joillakin potilailla.

Atooppiselle iholle on tyypillistä taipumus kuivuuteen ja kutinaan. Iho ei pysty säilyttämään kosteutta ja rasvaa normaalin ihon tapaan, vaan kuivuu herkästi. Kuivumisesta seuraa usein ihon kutinaa. Kun iho kutisee, lapsi raapii ihoaan herkästi. Kun iho raapiessa rikkoutuu, siihen kehittyy herkästi myös bakteeritulehduksia. Atooppisessa ihottumassa on aina mukana myös sisäsyntyinen (immunologinen) tulehdus, eli iho on oikeastaan tulehtunut silloinkin, kun ihottumaa ei ole raavittu rikki.

Atooppisen ihottuman vaikeusaste vaihtelee hyvin lievästä ihottumasta, jossa on ehkä vain yksi tai muutama ihottumaläiskä hyvin laaja-alaiseen ja hankalaan ihottumaan, jopa erytrodermiseen (erittäin voimakas, laaja-alainen ja ärtynyt punoitus). Pienimmillä potilailla ihottuma-alueet ovat tavallisimmin poskissa, vartalolla, nilkoissa, ranteissa ja päänahassa. Imeväisellä tällaista atooppista iho-oireilua nimitettiin aiemmin maitoruveksi. Leikki-ikäisillä ja kouluikäisillä lapsilla ihottumaläiskät paikallistuvat selvemmin taipeisiin ja niskaan myös käsi-ihottumaa alkaa esiintyä leikki- ja kouluikäisillä.

Atooppisen ihottuman hoito

Useimmiten atooppista ihotyyppiä potevalla on erittäin kuiva iho. Tällöin on syytä hoitaa ihoa säännöllisesti perusvoiteluin ihottumien ennaltaehkäisemiseksi. Liikaa pesemistä ja erityisesti saippuan käyttöä tulisi välttää. Myöskään likaisuus ei ole hyväksi atooppiselle ihotyypille, sillä hiki ja lika lisäävät ihon kutinaa ja siten edesauttavat ihottuman puhkeamista ja pahenemista. Monilla atoopikoilla erilaiset karheantuntuiset tekstiilikuidut pahentavat tai aiheuttavat ihottumaa, vaikkei näille kuiduille olisi varsinaisesti allerginen. Esimerkiksi tekokuidut saattavat olla karheita tai hiostavia, villa saattaa pistellä tai kutittaa ja näistä saattaa aiheutua ihottumaa tai ainakin ihon ärtymistä kutinan ja sitä seuraavan raapimisen vuoksi. Uiminen erityisesti klooripitoisessa vedessä lisää ihon kuivumista ja saattaa ärsyttää jo valmiiksi kuivaa tai hiukan ärtynyttä ihoa.

Atooppisen ihon pesuun kannattaa valita mietoja, herkälle iholle tarkoitettuja pesutuotteita. Mieluiten suositellaan suihkua ilman pesuaineiden käyttöä koko vartalolla. Useimmiten kannattaa käyttää täysin hajustamattomia ja herkälle iholle tarkoitettuja pesutuotteita, mikäli iho kaipaa pesuainetta. Hyvin kuivan ihon pesussa on suositeltavaa kokeilla voidepesuja tai emulgoituvien öljyjen käyttöä kylpyvedessä tai pehmeässä pesusienessä. Ihon voimakasta hankaamista suihkun ja kylvyn yhteydessä ei suositella.

Perusvoitelussa kannattaa käyttää sitä rasvaisempaa voidetta, mitä kuivempi iho on. Lievästi kuivalle iholle riittää usein kosteuttava, reilummin vettä sisältävä kevyempi perusvoide. Joillakin erittäin kuivaihoisilla ihoöljy sopii parhaiten ihon voiteluun, jota varten on tarjolla uusia, suihkepullosta helposti annosteltavia erinomaisesti levittyviä öljyjä. Jos iho on kuivuuden lisäksi hyvin ihottumainen ja rikkiraavittu, liian rasvaiset ja öljypitoiset perusvoiteet saattavat hautoa tulehtunutta ihoa. Toisaalta vesipitoisemmat voiteet usein kirvelevät ihottumaisella ja kuivalla iholla, joka taas saattaa käytännössä aiheuttaa sen, että lapsi kieltäytyy ihon perusvoitelusta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ihottuman hoidon alkuvaiheessa laittaa reilummin paikallissteroidivoidetta (kortisonivoidetta, hydrokortison), mieluiten suhteellisen runsasrasvaisessa, muttei kuitenkaan vaseliini/öljypitoisessa, voidepohjassa. Muutamassa päivässä tulehdus alkaa siinä määrin rauhoittua, että perusvoitelukin onnistuu ilman haittaavaa kirvelyä. Tällöin voiteeksi kannattaa valita keskirasvainen, hyvin imeytyvä perusvoide.

Kouluikäisillä atooppista käsi-ihottumaa potevilla lapsilla lääkevoitelujaksojen välillä on hyvä käyttää rasvaista perusvoidetta puuvillakäsineiden alla öisin. Puuvillakäsineitä on hyvä käyttää myös silloin, kun atooppinenihottuma on pahentunut ja iho kutisee voimakkaasti öisin. Käsineet kädessä ihoa ei saa nukkuessa raavittua yhtä pahasti rikki, kuin paljain käsin. On myös tärkeä pitää kynnet lyhyinä, sillä useimmat atoopikot raapivat kutisevaa ihoaan myös päiväaikaan, jolloin on hankalampi pitää suojakäsineitä (esimerkiksi koulussa tai työpaikalla). Erityisen tärkeää on muistaa viilata kynnet saksilla leikkaamisen jälkeen, jotta terävät kynnenkulmat saa kynsiviilalla pyöristettyä.

Atooppisen ihottuman hoidossa riittävät tavallisimmin I-II-ryhmien paikallissteroidivoiteet (kortisonivoiteet). Jos ihottuma on infektoitunut, on hyvä valita antibakteerista aineosaa sisältävä lääkevoide. Jos ihottuma ei rauhoitu viikon tai kahden pituisella voitelujaksolla miedoin paikallissteroidivoitein, on syytä harkita hoidon jatkamista takrolimuusi- tai pimekrolimuusivoitein. Näitä uusia lääkevoiteita voi käyttää ihottuma-alueille myös ilman edeltävää paikallissteroidikuuria, mutta usein paras hoitotulos saavutetaan, kun ihottuma-alue pyritään ensin rauhoittamaan paikallissteroidivoitelulla esimerkiksi viikon ajan ja jatketaan sitten muutaman viikon kuurina takrolimuusivoidetta tai pimekrolimuusivoidetta, kunnes ihottuma on täysin parantunut. Takrolimuusivoiteen KELA-korvattavuus myönnetään erikoislääkärin tekemällä B-lausunnolla, jos korvattavuuden kriteerit täyttyvät. Useimmiten edellytetään, että muut hoidot eivät ole auttaneet ja ihottuma on laaja-alainen. Jos ihottumaa esiintyy hyvin aroilla ihoalueilla (silmäluomet, kasvot, kaula ja taipeet), mutta ihottuman laajuus ei ole suuri, kannattaa silti hakea korvattavuutta takrolimuusivoiteelle, sillä näillä ihoalueilla pitkäaikainen paikallissteroidin (kortisonivoiteen) käyttö, vaikka se ihottumaan tiheästi käytettynä auttaisikin, saattaa aiheuttaa ihon ohenemista ajan mittaan.

Atooppisen ihottuman muu hoito

Jos lapsella todetaan selkeitä ja merkittäviä ruoka-aineallergioita, kuten lehmänmaitoallergia, allergia kotimaisille viljoille tai kananmunalle jne., tärkein hoito imeväisikäisen lapsen ihottumaoireisessa ruoka-aineallergiassa on kyseisten ruoka-aineiden välttäminen. Tämän tulee tapahtua yhteistyössä asiantuntijan kanssa, jotta vältyttäisiin tarpeettomilta ruoka-ainerajoituksilta. Leikki-ikäisellä lapsella perusruoka-aineallergia ei enää ole yhtä yleinen kuin imeväisikäisillä.

Leikki-iässä tulee säännöllisesti kokeilla ruokavaliosta allergian takia eliminoituja ruoka-aineita, jotta saataisiin selville, joko lapsi on toipunut allergiastaan. Mikäli ruoka-aineen käyttö runsaina määrinä päivittäisessä ruokavaliossa aiheuttaa selkeät oireet, kannattaa kokeilla, kestäisikö lapsi oireetta kyseisen ruoka-aineen satunnaista käyttöä. Nykyisin suositellaan tällaisessa tilanteessa lapsen ”altistamista” tällaiselle ruoka-aineelle pienempinä määrinä esimerkiksi kerran-kaksi viikossa, jos lapsi sen kestää ilman merkittäviä oireita. Tällä pyritään estämään voimakasta reagointia niille ruoka-aineille, joita on vuosia vältetty täydellisesti. Usein lievää siedättymistä tapahtuu myös voimakkaita allergian aiheuttajia kohtaan, kun sitä annetaan toistuvasti pieninä annoksina. Tällaisessa siedättämisessä tulee toki olla varovainen, jos allergia on ollut voimakas. Suositeltavaa onkin voimakkaissa allergioissa, että siedättäminen tapahtuisi allergologiaan perehtyneen lääkärin valvonnassa.

Joskus imeväisikäisenä aloitetut, silloin täysin aiheellisetkin ruoka-aineiden välttämisdieetit saattavat ”unohtua” päälle. Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä tarpeeton ruokavaliorajoitus on sekä ravitsemuksellisesti haitallista että aiheuttaa huolta ja vaivaa päivähoitopaikoissa, kouluissa ja kotona.

Ruoka-ainekokeiluja kannattaa tehdä hoitavan lääkärin ohjeen mukaan rohkeasti, sillä useimmat lapset toipuvat voimakkaistakin ruoka-aineallergioistaan ensimmäisten ikävuosien aikana.

Monilla atoopikoilla ihoa ärsyttäviä tekijöitä ovat liian lämmin vaatetus (hikoilu), villa, keinokuidut, saippuat, liiallinen pesu sekä kuiva ilma. Atooppisen ihon pesusta on joinakin aikoina annettu ohjeeksi peseminen korkeintaan kerran viikossa, joinakin aikoina taas on suositeltu tiheää pesemistä, jotta lika ja hiki ei ärsyttäisi arkaa ihoa. Paras ohje lienee kuitenkin se, että vanhemmat seuraavat ihon tilaa ja itse kokeilemalla havaitsevat kaikkein parhaiten, kuinka lapsen iho suhtautuu tiheään tai harvempaan pesemiseen. Käytännössä atooppista lasta saa siis kylvettää vaikka päivittäin, jos lapsen iho sen kestää. Yksittäisen lapsen kohdalla on mahdoton antaa yleispätevää ohjetta kylvettämis- tai suihkuttamistiheydestä.

Jos auringonvalo auttaa ihottumaan tai jos iho on selkeästi kesäisin paremmassa kunnossa eikä pala herkästi, valohoito on yksi hyvä hoitovaihtoehto. SUP-valohoito (aallonpituusalue 315-400 nm) sopii suurimmalle osalle atoopikoista hyvin. Jos SUP-hoito ei auta ja iho kestää hyvin ultraviolettisäteilyä, voidaan kokeilla myös kapeakaista-UVB-valohoitoa (aallonpituusalue 309-313 nm).

Valohoitoa otetaan yleensä 2-3 kertaa viikossa yhteensä noin 15 hoitokertaa. Silmät tulee suojata hyvin, eikä ihoa saa voidella ennen valohoitolaitteeseen menoa. Valotusajan jälkeen iho voidellaan tehokkaasti itselle sopivin perusvoitein.

Useimmiten valohoitojakson jälkeen iho pysyy pitkään hyvässä kunnossa, kun hyvästä perushoidosta huolehditaan. Mikäli ihottumalla on taipumus uusiutua pian valohoitojakson päätyttyä, voidaan valohoitoa jatkaa ns ylläpitohoitona 1-2 kertaa viikossa muutaman kuukauden ajan. Monesti valohoidosta saadaan myös pitkäaikaisempi hyöty atooppiselle iholle, sillä on havaittu, että seuraava talvi on joka toisella valohoidon läpikäyneellä ihottuman suhteen helpompi.

Valohoitoa ei tule ahnehtia liikaa, vaikka iho siitä hyötyisikin. Valohoidossa tulee muistaa, että samoin kuin auringonvaloon, valohoitoon liittyy ihon palamisriski. Viisaasti käytettynä valohoito on edelleen yksi parhaista hoitomuodoista atooppista ihottumaa poteville.

Ihon bakteeritaudit

Märkärupi eli impetigo on useimmiten lapsilla esiintyvä ihon pinnallinen bakteeritulehdus. Märkäruven aiheuttajat ovat stafylokokki- ja streptokokkibakteerit. Märkärupi aiheuttaa iholle jopa rakkulamaisen, joskus vetistävänkin, myöhemmin kuivuvan rupimaisen ihottuman. Tulehdus on erittäin tarttuva ja se voi levitä laajemmaltikin iholle sekä tarttua muihin lapsiin tai aikuisiin esimerkiksi päivähoitopaikassa. Märkäruven tyyppiesiintymisalue on kasvot, mutta se voi esiintyä missä tahansa ihoalueella. Atooppista ihottumaa potevat kuivaihoiset lapset ovat herkempiä saamaan märkäruven, mutta aiheuttajabakteeri läpäisee helposti myös täysin terveen ihon.

Oireet. Märkäruven oireena on läiskäinen, leviävä ihottuma, joka saattaa olla alkuvaiheessa rakkuloita muodostava. Myöhemmin ihottuma kuivuu ja on rupimainen. Rupi on kellertävä väriltään ja jos se irrotetaan, sen alta tulee esiin punoittava, nestettä tihkuva iho. Ihottumaläiskissä voi olla kutinaa, mutta se ei ole yleensä voimakasta. Lapset monesti näpräävät ja repivät rupia, joka voi aiheuttaa helposti taudin leviämisen käsien kautta omalla iholla sekä muihin ihmisiin. Märkärupi ei yleensä aiheuta kuumetta tai muita yleisoireita.

Diagnoosi. Lääkäri tunnistaa märkäruven silmämääräisen tutkimuksen perusteella. Tarvittaessa iholta voidaan ottaa bakteeriviljely. Verikokeita ei taudin toteamisessa tarvita ja tulehdusarvot ovat yleensä aivan normaalit.

Hoito. Jos märkärupialueet ovat pieniä ja yksittäisiä, niitä voidaan koettaa hoitaa yksinomaan paikallisesti. Paikallishoitona voidaan käyttää esimerkiksi fucidiinipitoista tai muuta antibakteerista lääkevoidetta. Mikäli läiskässä on kutinaa, kannattaa hoitona käyttää yhdistelmävoidetta, jossa on antibakteerinen ainesosa sekä paikallissteroidi. Paikallisesti hoidettaessa voi olla hyvä koettaa liottaa rupea irti, jotta voide pääsee paremmin vaikuttamaan hoidettavalla alueella. Paksut ruvet voidaan pehmittää asettamalla kosteita sidoksia rupialueen päälle. Märkäruven leviämisen kannalta on tärkeää välttää raapimista ja yhteisten pyyhkeiden käyttöä perheessä tai päivähoitopaikassa.

Jos märkärupialueet ovat laajat tai jos rupia esiintyy nenän ja suun ympärillä tai peräaukon ympärillä, on suositeltavaa että paikallishoidon lisäksi käytetään sisäistä antibioottihoitoa. Tämä on tärkeää siksi, että bakteereita näissä tilanteissa kasvaa usein ihon lisäksi nenässä tai peräaukossa, jolloin paikallishoidolla ei saada tautia hoidettua. Jos märkäruven hoidossa päädytään sisäisesti otettavaan antibioottikuuriin, tulee muistaa, että märkärupea tulee aina hoitaa myös paikallisesti. Paikallishoidon laiminlyöminen johtaa usein taudin uusiutumiseen ja toistuvien antibioottikuurien määräämiseen.

Päivähoidossa olevien lasten olisi hyvä olla muutama päivä pois päivähoitopaikasta lääkehoidon aloittamisen jälkeen. Sen jälkeen taudin tarttuminen on jo vähäisempää.

Kynsivallintulehdus on lapsilla yleensä bakteeri-infektio, jonka oireena sormen tai varpaan kynnen vierusta alkaa punoittaa ja aristaa ja siihen voi kehittyä selvä paisekin. Tämä on yleinen vaiva ennen kaikkea sormiaan pureskelevilla lapsille. Kynsivallin tulehdusta voidaan hoitaa antibioottivoiteilla, mikäli tulehdus on lievä, mutta se voi vaatia myös suun kautta annettavan antibioottilääkityksen. Varsinaiset paiseet (kellertävä koholla oleva kohta) on hyvä avata varovaisesti, vaikkapa lämpimän kylvyn yhteydessä neulan kärjellä.

Ihon sienitaudit

Sieni-ihottumat ilmenevät lapsuudessa pääasiallisesti kahden tyyppisenä. Varpaiden väliin voi kehittyä silsasieni-ihottuma, jolloin varpaanvälit kutisevat, kesivät ja voivat punoittaakin. Erityisesti urheilevilla lapsilla tämä on aika ajoin esiintyvä vaiva. Kosteisiin ihopoimuihin nivusalueelle ja muuallekin voi kehittyä myös hiivasieni-ihottuma, joka hitaasti leviää viikkojen kuluessa. Mikäli sieni-ihottumasta herää epäily, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Vartalon sieni-ihottumat ovat harvinaisia mutta jostain syystä esimerkiksi perusterveydenhuollossa usein epäiltyjä lapsipotilailla. Perusperiaatteena voidaankin sanoa, että lapsipotilaalla vartalolla esiintyvät ihottumaläiskät ovat tavallisimmin jotakin muuta kuin sieni-ihottumaa.

Toisaalta on hyvä myös muistaa, että harvinaisuutensa vuoksi sieni-ihottuma saattaa lapsipotilaalla jäädä tunnistamatta vuosikausiksi. Sen aiheuttaa tavallisesti Trichophyton rubrum -sieni. Lemmikkieläimistä tarttuva Trichophyton mentagrophytes -sieni on viime vuosina ollut harvinainen. Niin sanotussa painijansilsassa aiheuttaja on Trichophyton tonsurans. Sitä tavataan ajoittain painipiireissä pieninä epidemioina. Päänahassa voidaan todeta painijansilsan lisäksi muitakin sieniä. Muut silsasienilajit ovat selvästi näitäkin harvinaisempia.

Vartalolla silsa on lapsilla melko harvinainen. Vartalosilsassa läiskän koko vaihtelee senttimetristä kymmeniin senttimetreihin ja aiheuttajana on milloin Trichophyton mentagrophytes, milloin Trichophyton rubrum. Yleensä silsa kutiaa jonkin verran.

Päänahan silsassa on tyypillistä, että hiukset katkeavat läiskittäin läheltä päänahan pintaa. Hiukset eivät lähde juurineen. Joskus puhutaankin pälvisilsasta.

Painijansilsan oireet ovat samanlaiset kuin muunkin vartalo- ja pälvilsan oireet. Monissa painiseuroissa edellytetään painijansilsan poissulkua ennen kuin lapsi saa osallistua painikisoihin.

Vartalon ja päänahan silsaa epäiltäessä otetaan diagnoosin varmistamiseksi yleensä sieniviljely ennen hoidon aloittamista. Usein sienirihmoja näkyy jo alustavassa mikroskooppitutkimuksessa (nk. natiivinäyte), mutta diagnoosi varmistuu vasta viljelytuloksen perusteella. Siinä selviää yleensä myös tautia aiheuttava sienilajike.

Vartalolla todettava sieni-ihottuma paranee yleensä hyvin paikallishoidolla. Tavallisimmin käytetään joko terbinafiinivoidetta parin viikon ajan tai klotrimatsoli-, ketokonatsoli-, ekonatsoli-, mikonatsoli- tai tiokonatsolivoidehoitoa noin kuukauden ajan. Painijansilsaa voidaan koettaa estää käyttämällä ketokonatsolisampoopesua painiharjoitusten ja painiotteluiden jälkeen, mikäli on syntynyt epäily tartunnan mahdollisuudesta.

Päänahan silsa on usein sitkeämpi ja sen hoitamiseksi on syytä kääntyä erikoislääkärin puoleen.

Silsa voi muuttua sopimattomalla hoidolla tuntemattomaksi (tinea incognito), jonka takia on erittäin tärkeää hakeutua lääkärin vastaanotolle epäillessään sieni-ihottumaa. Pälvisilsa hoidetaan aina sisäisellä suunkautta lääkityksellä 4–6 viikon ajan. Pälvisilsaa esiintyy enemmän maahanmuuttajilla kuin alkuperäisväestössä.

Sieni-ihottumien leviämisen ehkäisemisessä on tärkeää, että havaitut sieni-ihottumat hoidetaan asianmukaisesti. Vartalon silsassa tartuntalähde on tavallisesti varvasväleissä tai nivustaipeessa, joten näiden alueiden sienitulehduksen hoitaminen ehkäisee vartalosilsan kehittymistä. Painijan silsaa voidaan tehokkaimmin ehkäistä ketokonatsolisampoopesulla, hoitamalla tartunnan saaneet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sekä huolehtimalla painimolskien puhtaudesta.

Vaippaihottuma on vaippa-alueella esiintyvä, tavallisimmin virtsan ja ulosteiden sekä niiden hajoamistuotteiden aiheuttama ärsytysihottuma. Se ei yleensä ole merkki allergiasta. Vaippaihottuma ilmenee tavallisesti ihon punoituksena, joskus vetistyksenäkin, joillakin vauvoilla on selvää ekseemaa vaippa-alueella. Olosuhteiden vuoksi ihottuma voi herkästi infektoitua eli tulehtua. Lievän vaippaihottuman hoidoksi riittävät ilmakylvyt, perusvoiteet, talkki (mieluiten rasvatalkki) ja tiheät vaipan vaihdot. Saippuan käyttöä on syytä välttää vauvan ihon pesussa. Jos vaippaihottuma pitkittyy useamman viikon mittaiseksi, tai se pahenee voimakkaasti, siihen ilmaantuu rakkuloita tai haavaumia tai jos ihottumaläiskiä ilmaantuu vaippa-alueen ulkopuolelle, on ihottumaa syytä näyttää lääkärille. Usein ihottuman voimakkaampi punoitus ja vetistys on merkki hiivatulehduksesta, joka vaatii hoidokseen lääkevoidetta.

Ihon virustaudit

Tavalliset syylät (verrucat) ovat viruksen aiheuttamia, kuten ontelosyylätkin (molluskat). Syyliä on erilaisia, ja useimmiten ne esiintyvät käsien tai jalkapohjien alueilla. Jos syylät vaivaavat, niitä on syytä hoitaa. Syylät saattavat myös hävitä itsekseen ilman hoitoa. Toisaalta syylät tarttuvat, joten niiden hoitaminen on perusteltua. Ensisijaisesti voi kokeilla hoidoksi apteekista ilman reseptiä saatavia syylänpoistoon tarkoitettuja valmisteita. Jos syylät eivät itsehoidolla häviä, voi lääkäri poistaa syylät nestetypellä jäädyttämällä tai laseroimalla.

Ontelosyylät ovat viruksen aiheuttamia. Molluskoilla on tyypillinen ulkonäkö, joten niiden toteaminen on helppoa silmämääräisessä arviossa. Tyypillisimmillään molluskat ovat yleensä muutaman millimetrin läpimittaisia näppylämäisiä, usein ihonvärisiä muutoksia kyljissä, vaippa-alueella tai melkeinpä missä tahansa vartalolla ja raajoissa, toki niitä voi olla kasvoillakin. Usein ontelosyylissä on vaalea kuopalla oleva keskusta. Ne eivät eritä märkää eivätkä kutise. Lapsi saattaa kuitenkin raapia ontelosyylät rikki ja ne voivat tulehtua, sillä ontelosyyliä ilmaantuu tavallisimmin kuiville ihoalueille atooppisilla lapsilla. Ontelosyylät ovat yleensä pitkäaikainen vaiva, joka paranee ajanmittaan itsestään. Jos ontelosyyliä on häiritsevän paljon tai ne sijaitsevat hankalissa paikoissa tai tulehtuvat, ne on hyvä poistaa. Poisto voidaan tehdä kotonakin nk. Molluskapinseteillä kunhan iho on ensin puudutettu puudutusvoiteella. Jos poisto ei onnistu kotona, lääkäri voi poistaa molluskat vastaanotolla. Molluskat voi myös jäädyttää nestetypellä.

Yskänrokko eli herpes on herpes simplex-viruksen aiheuttama tarttuva sairaus. Herpes ilmenee kipeinä, kihelmöivinä ja kirvelevinä rakkuloina huulissa sekä suun limakalvoilla. Kun lapsi saa herpestartunnan, virus jää elimistöön pysyvästi. Se on suurimman osan aikaa täysin oireeton, mutta flunssien, stressin tai runsaan auringonvalolle altistumisen myötä se herkästi aktivoituu uudelleen.

Herpeksen alkuvaiheessa iholla tuntuu pistelyä, kihelmöintiä ennen kuin alueelle kehittyy kirkasta nestettä sisältäviä rakkuloita. Muutamassa päivässä rakkulat muuttuvat kellertäviksi ja rupeutuvat. Ilman hoitoa herpes paranee itsestäänkin, mutta usein tulehdus aiheuttaa paikallisen kudosvaurion, jolloin paraneminen voi viedä useamman viikon.

Aivan pikkulapsilla (alle kolme vuotiailla) herpestulehdus esiintyy yleensä suun limakalvon tulehduksena (suutulehduksena, stomatiittina), johon voi liittyä myös kuumetta. Pienten lasten herpes-suutulehduksessa kipu aiheuttaa sen, ettei lapsi halua syödä. Tämän vuoksi on suositeltavaa antaa parasetamolia noin tuntia ennen ruokailua, jolloin lapsi yleensä pystyy syömään ja juomaan lähes normaalisti, kun kipulääkitys poistaa kivun. Herpes tarttuu kosketuksesta, joten käsienpesu on tärkeää herpestulehduksen yhteydessä. Kunhan käsienpesusta huolehditaan, ei ole estettä mennä kouluun ja päiväkotiin. Rupivaiheessa herpes ei enää tartu.

Ihon loistaudit

Jos lapsesta löytyy punkki, se on syytä poistaa varovasti niin, että koko punkki saadaan kerralla pois. Apuna kannattaa käyttää punkkipihtejä. Kun punkki on poistettu ei jatkotoimenpiteitä tarvita. Pieni osa punkeista etenkin etelärannikolla mutta nykyisin laajemminkin myös muualla Suomessa kantaa borrelia-bakteeria, joka voi muutaman viikon sisällä aiheuttaa puremakohdan ympäristöön ihottuman ja myöhemmin ns. Lymen taudin (Borrelioosin). Tärkeätä on, että punkin puremajälkeä seurataan useiden viikkojen ajan. Jos ihottumaa ilmenee, on syytä ottaa yhteys lääkäriin antibioottihoidon saamiseksi. Borrelia-bakteeri voidaan hoitaa muutaman viikon mittaisella antibioottikuurilla.

Syyhy eli skabi on syyhypunkin aiheuttama erittäin kutiseva ihottuma, joka ilmenee iholla näppylöinä (papuloina) raajoissa ja vartalolla. Aikuisilla ja koululaisilla voidaan todeta esim. sormien väleissä ns. punkinkäytäviä. Pikkulapsilla syyhy näkyy usein parhaiten jalkapohjista, joissa havaitaan helpoimmin punkin tekemiä käytäviä. Poikalapsella kannattaa selvittää, onko todettavissa nk. penispapuloita, jotka ovat tyypillinen löydös syyhypunkkitartunnassa. Syyhyepäilyssä on aina syytä ottaa yhteys lääkäriin. Syyhytartunta tulisi aina varmistaa käytävästä kaivetun naaraspunkin osoittamisella (esimerkiksi suurennuslasin tai mikroskoopin alla). Syyhyyn on lääkehoito, joka annetaan koko perheelle samanaikaisesti.

Päätäit ovat 2-4 mm mittaisia loisia, jotka aiheuttavat tauteja vain ihmiselle. Päätäillä on kaikissa kolmessa jalkaparissaan ns. tarttumakynnet, joilla se pystyy hyvin tarttumaan päänahkaan. Päätäitä esiintyy nykyisin syksyisin ja keväisin päiväkodeissa ja koululuokissa lähes epidemiana. Päätäitä tavataan tytöillä ja naisilla enemmän kuin pojilla ja miehillä, jota on selitetty sillä, että tytöt leikkivät ”lähempänä” toisiaan, jolloin tarttuvuus lisääntyy. Tyyppioire päätäistä on kutina hiuspohjassa. Päätäiden munat, saivareet, ovat nähtävissä tyypillisimmin päänahassa tai esimerkiksi korvien takana kasvavissa hiuksissa. Ne ovat tiukasti kiinni hiuksessa ja väriltään ne voivat olla mitä tahansa mustan ja läpinäkyvän väliltä. Päätäiden hoidossa käytetään nykyisin sampoota, joissa vaikuttavana aineena on permetriini ja malationi. Permetriini on ensisijainen lääke, sillä malationi on myrkyllisempi aine. Koko perhe on syytä hoitaa samalla kertaa. Pelkkä pesu lääkeshampoolla ei yksin riitä, vaan hiukset on kammattava tiheällä täikammalla, jotta saadaan myös saivareet poistettua mahdollisuuksien mukaan. Pakkanen (-20 astetta) tai sauna (+80 astetta) tuhoavat päätäit. On hyvä muistaa, että päätäi ei yleensä selviä vuorokautta pidempää aikaa ihmiskehon ulkopuolella, sillä sen elinehto on ihmisestä saatava veriateria.

Sisällysluettelo