Mitä allergia on?
Allergia merkitsee elimistön puolustusjärjestelmän (immuunijärjestelmä) vääristynyttä reaktiota ulkoisia tekijöitä kohtaan. Immuunijärjestelmää ohjaavat veren valkosolut reagoivat liiallisesti esim. suolistoon joutuneita ruoka-aineita tai hengitysteihin joutuneita siitepölyjä kohtaan. Tällöin niin valkosolut itse kuin eräät kudosten solut erittävät kemiallisia välittäjäaineita. Nämä välittäjäaineet, joista tärkein on nimeltään histamiini, aikaansaavat allergisen reaktion laukeamisen ja ulospäin nähtävät oireet kuten ihottuman, ripulin, nuhan tai yskän. Suurimmassa osassa lasten allergioita ensimmäisenä välittäjäaineena toimii immunoglobuliini E (=IgE), jolloin reaktio on altistumisen jälkeen nähtävissä muutamassa minuutissa. Tällöin puhumme atooppisesta reaktiosta. Allerginen reaktio voi myös olla hitaampi, vasta tuntien ja päivienkin kuluessa ilmaantuva, jolloin syyyhteys aiheuttajaan on vaikeammin tunnistettavissa.
Allergiataipumus
on periytyvä		 Taipumus allergisiin oireisiin on osittain periytyvä. Jos molemmat vanhemmat ovat atoopikkoja (allergiaa sairastavia), on lapsen riski kehittää allergiaoireisto 50–70 %. Jos vain toinen vanhemmista on allerginen, on vaara 20 % ja molempien vanhempien ollessa “terveitä” on allergian ilmaantumisen mahdollisuus noin 10 %. Allergiataipumuksen periytyminen ei merkitse itse allergian siirtymistä lapsiin; jos esim. äiti ei siedä sulfaa, ei se merkitse, että hänen korvakipuiselle lapselleen ei voisi määrätä kyseistä lääkettä. Allergisten oireiden ilmaantuminen ja se, mille lapsi reagoi, on aina monien tekijöiden summa. Ei ole olemassa myöskään minkään laista testiä, joka edeltäkäsin kertoisi, kuka kehittää allergian ja kuka ei.
Allergian ehkäisy
 Varsinkin viime vuosina on paljon taitettu peistä siitä, voidaanko allergiaa ehkäistä. Muutama vuosi sitten uskottiin pitkän imetyksen ehkäisevään vaikutukseen. Nyt usko pitkään imetykseen on horjumassa ja pikemminkin katsotaan, että imetyksellä voidaan siirtää, mutta ei estää, allergiaoireiston puhkeamista. Myös erilaisten “allergiadieettien” käyttöä allergian ehkäisyssä pidetään kyseenalaisena. Tällaiset kotitekoiset dieetit voivat vain johtaa ravitsemushäiriöihin. Sellaisten lasten kohdalla, joilla on todettu ruoka-aineallergia, tilanne on aivan toinen; heidän kohdallaan voidaan tarkassa valvonnassa joutua käyttämään jopa hyvinkin tiukkoja dieettejä. Erilaisten “luontaistuotteiden” tehosta allergian ehkäisyssä ei ole näyttöä. Päinvastoin, monet luontaistuotteet sisältävät esim. siitepölyjä, jotka ovat vahvoja allergeeneja (allergisia reaktiota laukaisevia tekijöitä).

Perheeseen, jossa on selvä allergiataipumus, ei kotieläintä kannata hankkia. Lapsen “piilossa pysynyt” taipumus saattaa nopeasti kehittyä voimakkaaksi allergiaoireistoksi hänen altistuessa eläimen eritteille. Kysymys on siitä, että jatkuva altistuminen kotieläimille edesauttaa oireiden puhkeamisen, mutta ei “aiheuta” allergiaa. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että vanhemmat eivät paljonkaan voi vaikuttaa lastensa allergioiden kehittymiseen. Allergian puhkeaminen ei ole “kenenkään syytä”, vaan seurausta perimän ja ympäristön vuorovaikutuksesta.
Allergian
ilmenemismuodot		 Allergiat voidaan jakaa joko oireistonsa perusteella tai sen mukaan, mikä oireiston aiheuttaa. Tärkeimmät allergian muodot ovat ihottumat, suolisto-oireet, nuha, silmän sidekalvontulehdus ja astma. Atoopikkolapselle oireet kehittyvätkin usein tässä järjestyksessä: ihottuma (maitorupi) alkaa alle vuoden iässä, 3–4 vuotiaana kehittyy heinänuha ja saamaan aikaan tai myöhemmin alkaa astmaoireisto. Viime mainittu tosin alkaa usein myös 1–2 vuotiaana infektioihin liittyvänä hengenahdistuksena. Useimmiten lapsi kuitenkin sairastaa vain 1–2 näistä oireista, esim. maitorupilapsen vaara astman kehittymiseen on vain 20 %. Eri oireita käsitellään jatkossa erikseen tarkemmin.
Allergian aiheuttajat Tärkeimmät allergiaa laukaisevat tekijät (allergeenit) ovat: eräät ruoka-aineet, hengitystieallergeenit (siitepöly, huonepöly (=pölypunkki), eläinhilse), lääkeaineet, fysikaaliset tekijät (lämpötila, fyysinen rasitus) ja kosketusallergeenit (kumi, hajusteet, nikkeli). Viime mainitut kaksi ryhmää ovat lapsilla selvästi harvinaisempia kuin kolme ensimmäistä ryhmää.




Sisällysluettelo