Unihäiriöt
Mikä on normaalia? Vastasyntynyt nukkuu normaalisti 20 tuntia vuorokaudessa, mikä jakautuu useaan rupeamaan niin että pisin yhtäjaksoinen uni kestää 2–4 tuntia. Joillain lapsilla yksittäinen unirupeama on vielä lyhyempi, 1–2 tuntia. Vastasyntyneellä unijaksot jakautuvat tasaisesti ympäri vuorokauden, mutta vähitellen nukkuminen alkaa painottua yöaikaan. Kahden kuukauden iässä puolet lapsista nukkuu 5–6 tunnin yöunen ja 4 kuukauden iässä näin tekee jo valtaosa. Samalla vuorokauden kokonaisuniaika vähenee niin, että kolmen kuukauden iässä se on 14–15 tuntia vähentyen edelleen vuosien kuluessa murrosikäisen normaaliin yhdeksään tuntiin.

Nukkuminen liittyy olennaisesti syömiseen ja tilastojen mukaan ensimmäisen kahden kuukauden aikana lapset syövät kahdesti yössä, seuraavan parin kuukauden aikana kerran yössä ja neljän kuukauden jälkeen valtaosa lapsista pärjää ilman yösyöttöä. Kehittyäkseen ja kasvaakseen normaalisti lapsi ei siis ensimmäisten kuukausien jälkeen tarvitse yösyömistä.
Unihäiriöiden
ennaltaehkäisy
 Unihäiriöiden ennaltaehkäisyssä vanhempien terve harkintakyky on kaiken perusta ja yleisesti hyväksyttyä käytäntöjä on muutamia:
  • Tärkein periaate, joka on syytä tehdä selväksi jo aivan pienelle imeväiselle, on, että yöt ovat nukkumista varten ja silloin “palvelut eivät pelaa”.
  • Mahdolliset yösyömiset tulee tapahtua nopeasti ja ilman seurustelua. Yösyömisten vähentämiseksi muutaman kuukauden ikäistä lasta on hyvä jo päiväsaikaan totuttaa pitempiin syötönväleihin. Jos lapsi syö päivällä kovin tiheästi, tulee yölläkin nopeammin nälkä.
  • Vaippaa ei tarvitse yöllä automaattisesti vaihtaa. Jos lapsella on vaippaihottuma, on tämä kuitenkin syytä tehdä.
  • Lapsi tulisi aina laittaa sänkyynsä hereillä olevana niin, että viimeinen mielikuva ennen nukahtamista on omasta sängystä. Hänen tulisi oppia nukuttamaan itse itsensä uneen. Mikäli mahdollista lapsen olisi 3–4 ensimmäisen kuukauden jälkeen hyvä nukkua eri huoneessa kuin vanhemmat.
  • Imeväisiän jälkeen lapsi tarvitsee nukkumaanmenorituaalit, joiden olisi hyvä olla mahdollisimman miellyttävät ja samanlaiset illasta toiseen. Mentyään sänkyyn lapsen tulisi myös pysyä siellä. Karkulainen tulisi nopeasti palauttaa sänkyynsä ja vanhempien vierailut sängyn laidalla tulisi olla niinikään pikaisia.
Unihäiriötyypit Imeväis- ja leikki-ikäisten yleisimmät unihäiriöt ovat: 1. nukahtamisvaikeudet, 2. yöheräily ja 3. liian varhainen herääminen. Näistä yöheräily on useimmiten perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yöstä.

Lapsilla esiintyy myös univalvetilan rajamaille ja eri unen vaiheisiin liittyviä ongelmia, jotka yleensä ovat tilapäisiä ja itsestään hoituvia:

  • Vartalon heijaaminen ja pään hakkaaminen alkaa yleensä puolen vuoden iässä ja on tapa, joka ei vaadi hoitoa.
  • Hampaiden narskuttelulla tarkoitetaan äänekästä hampaiden vastakkain puremista tai hankaamista, ongelma on yleensä tilapäinen.
  • Unissapuhumista esiintyy useissa univaiheissa ja on harmitonta.
  • Unissakävely kestää yleensä muutaman minuutin ja tärkein hoito on, että kävelijä ohjataan takaisin sänkyynsä. Onnettomuusvaaran vuoksi unissakävelijän ympäristö on tehtävä turvalliseksi.
  • Painajaisunet liittyvät unien näkemiseen. Painajaisunta näkevä lapsi kannattaa herättää ja häntä on syytä rauhoitella.
  • Yöllinen kauhukohtaus alkaa 1–2 tuntia nukahtamisen jälkeen, jolloin lapsi saattaa nousta istumaan vuoteessaan kauhun ilme kasvoillaan ja hän voi hikoilla, äännellä tai huutaa. Kohtaus kestää yleensä muutaman minuutin ja kohtauksen aikana lasta ei kannata herättää. Hän ei muista kohtausta aamulla, toisin kuin painajaisunen kohdalla on asianlaita. Huutokohtauksia esiintyy 2 %:lla 1–8 vuotiaista ja ne ovat vaarattomia.
Milloin lääkäriin? Monet uneen ja nukkumiseen liittyvät ongelmat ovat sellaisia, joihin ei tarvita lääkärin apua. Toisaalta lääkärissäkäyntien yhteydessä niistä voidaan aina keskustella. Erityisesti on syytä ottaa yhteyttä, jos:
  • Aiemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräillä tiheästi ja on kivuliaan oloinen.
  • Lapselle ilmaantuu unen aikana “kohtauksia”, kuten ääntelyä, huutamista, kielen puremista, maiskuttelua.
  • Lapsi kuorsaa jatkuvasti ja on päivisin väsynyt.
  • Lapsen heräily käy vanhempien voimille.

Unihäiriöiden tutkiminen ja hoito riippuu ongelman luonteesta. Mikäli tilanne on perheen kannalta vaikea, voidaan mm. unen rytmitystä tehdä sairaalaolosuhteissa.




Sisällysluettelo