Yökastelu |
|
| Virtsarakon toiminnan hallinta on monimutkainen taito, jonka lapsi oppii yleensä
neljän vuoden ikään mennessä. Virtsan karkaamista yöaikaan, yökastelua, esiintyy 40
%:lla kolmivuotiaista, 10 %:lla kuusivuotiaista ja 3 %:lla 12-vuotiaista. Niinpä
viisivuotiailla ja sitä nuoremmilla yökastelua ei pidetäkään lääketieteellisenä
ongelmana, vaikka se sitä perheelle saattaa jo olla. Yökastelun syytä ei tarkkaan tiedetä. Katsotaan, että yökastelijalla on toisaalta pienikokoinen virtsarakko ja toisaalta hän nukkuu niin sikeästi, ettei herää rakosta tuleviin signaaleihin. Taipumus yökasteluun on periytyvää, toinen lapsen vanhemmista on usein ollut yökastelija pienenä. |
|
| Miten yökasteluun tulee suhtautua? |
Vanhemmat voivat asenteellaan usein vaikuttaa yökasteluun ja erilaisia suosituksia on runsaasti. Lasta tulee kannustaa käymään yöllä WC.ssä. Tätä voi helpottaa esim. valon jättäminen päälle WC:hen. Ennen nukkumaanmenoa tulisi juoda mahdollisimman vähän, esim. puoli lasillista. Juomisen tulisi tapahtua aiemmin päivällä. Päiväaikaan voidaan rakkoa harjoittaa esim. siten, että hädän tullessa virtsalle menemistä hieman viivytetään. Lasta tulisi aina kehua silloin, kun yö on mennyt hyvin. Tärkeätä on että yökasteluun suhtaudutaan ymmärtäväisesti eikä lasta tule siitä rankaista. Yökastelu on kouluikäiselle jo sinällään henkinen stressi. Toisaalta erilaiset elämänmuutokset, kuten päivähoidon tai koulun alkaminen, voivat tilapäisesti aiheuttaa yökastelua lapselle, joka on jo oppinut kuivaksi. |
| Milloin lääkäriin? | Jos kuusivuotias tai sitä vanhempi lapsi kastelee öisin, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Jos lapsella ei ole kontrollia virtsaamiseensa myöskään päiväaikaan, on asia syytä ottaa esille jo 45 vuotiaana. Tavallisen yökastelun tehokkain hoito on ns. kastelupatja, joka hälyttää aina kun sänky rupeaa kostumaan. Lapsi opetetaan näin reagoimaan virtsahätään. Kastelupatjahoito on tehokas valtaosalle (70 %:lle) yökastelijoista. Yökasteluun käytetään hyvin harvoin lääkehoitoa. Poikkeustilanteissa (esim. leireille lähdettäessä) voidaan isoille lapsille määrätä nenään suihkutettavaa hormonia, joka tehokkaasti estää yökastelun. |